Tehtävä 8

 Minkäköhän värinen tukka sille mahtaa olla? Aava ajatteli. Aava muisti että viimeksi hiukset olivat olleet kirkuvan punaiset ja pitkät. Kiharat olivat leijuneet hänen ympärillään kuin enkelillä. Aava näki jo mielessään että tällä kertaa hänellä olisi aivan erilainen tukka, kun hän juoksisi nauraen ja ottaisi Aavan syliin ja kertoisi kuinka on ikävöinyt tätä.

Aava oli jo kaksi viikkoa odottanut että äiti tulisi. Toinen äiti ja isä, joiden luona hän asui, olivat kertoneet että äiti tulisi käymään. Sen jälkeen Aava ei osannut tehdä muuta kuin kurkkia ikkunasta, josko äiti tulisi aikasemmin. Nukkumaan mennessään hän uneksi silmät kiinni tulevasta kohtaamisesta. Viime tapaamisesta oli paljon aikaa, mutta nyt hän näkisi äidin jälleen. Hän oli lähes joka yö nähnyt unta äidistä. Edellisenä yönä uni oli ollut paha. Unessa äiti tuli mutta Aava ei kyennyt halaamaan häntä. Lisäksi äiti näytti hyvin oudolta. Hän oli herännyt huutaen.

-Aava, oletko jo pukeutunut? Äiti huusi alakerrasta. Aava huusi myöntävän vastauksen, kaappasi nallen kainaloonsa ja hyppi portaat alas.
- Oletpas sinä nätti, isä hymyili.  Aava hymyili takaisin etuhampaatonta hymyään. Häntä jännitti niin ettei hän saanut sanaa suustaan.

Syötyään Aava lähti ulos odottamaan. Äiti alkoi leipomaan tapaamista varten, joten Aavan oli lähdettävä pois tieltä. Hän käveli hitaasti paljain varpain puiset ulkorappuset ja tunsi nurmikon varpaidensa alla. Nurmikko tuntui kostealta ja pehmeältä. Aava istui pihakeinuun ja kuiskutteli hiljaa salaisuuksia nallensa korvaan.

Aavan äiti katseli tytärtään ikkunasta ja hymyili itsekseen. Hän mietti viiden vuoden takaisia tapahtumia, jolloin hän oli nähnyt Aavan ensi kerran. Aava oli ollut vain kaksi päivää vanha, näyttänyt pieneltä rusinalta kapalossaan. Aavan äiti, Saana, oli jo aikoja sitten päättänyt, että antaisi Aavan pois. Toinen pariskunta oli peruuttanut adoption viime tingassa henkilökohtaisista syistä, ja hänelle ja Mikolle oli soitettu että heillä oli pieni tyttö. Minttu ei ollut ikinä tuntenut oloaan niin iloiseksi, kun hän oli saanut Aavan ensi kertaa syliin. Hän oli nuuhkinut tytön päätä kyyneleet silmissä. Seuraavana päivänä he olivat saaneet Aavan kotiin.

Minttu oli hyvin huolissaan. Saana ei ollut käynyt katsomassa Aavaa tytön ensimmäisinä elinvuosina lainkaan, mutta muutaman viime vuoden aikana hän oli käynyt yhä useammin. Saana näytti joka tapaamisella paremmalta, ja sosiaalityöntekijä oli kertonut, että Saana oli ollut jo yli vuoden kuivilla. Minttua huoletti, että Saana tahtoisi tytön takaisin.

Aava istui nurmikolla ja nosti päänsä kun hän kuuli auton ajavan pihaan. Isä ajoi autoa, ja äiti oli kyydissä. Aava nousi ylös ja lähti juoksemaan autoa vastaan. Kyydistä astui nainen, jolla oli kullanvaalea tukka. Nainen oli hoikka ja kaunis, hymy valaisi hänen kasvonsa. Aava heittäytyi äidin syliin ja halasi häntä kovempaa kuin koskaan ennen.

- Aava kulta, anna Saanan hieman hengähtää, isä torui.
- Äläs nyt, tyttö on niin innoissaan näkemisestäni, Saana hymyili.
- Minäpä kannan sinun tavarasi sisään niin te kaksi pääsettte juttelemaan rauhassa, isä hymyili ja nosti Saanan laukun takakontista. Hän lähti laahustamaan taloa kohti jättäen Aavan ja Saanan halaamaan taakseen.

Saanan halatessa tyttöä hän mietti kuinka olikaan ikävöinyt tätä. Aavan kasvoja katsoessaan hän mietti, kuinka oli koskaan voinut antaa näin suloisen lapsen pois. Hänellä oli ollut tuolloin vaikeaa, ja adoptio oli silloin ainut vaihtoehto. Nyt kaikki oli toisin, sillä hän oli elämänsä kunnossa.

-Aava, mitä sanoisit, jos tulisit vähäksi aikaa äidin luokse asumaan?
- Jooo! Voinko sitten nukkua sun vieressä?
- Totta kai, kulta. Saana hymyili itsekseen ja otti Aavaa kädestä kiinni. He lähtivät kävelemään kohti taloa Saanan pohtiessa, kuinka hän hoitaisi asian.